Tarvitsin kipeästi asuntoa. Tapasin Heikin, joka osasi puhua niin kauniisti, ja tarjosi apuaan. En nähnyt muuta mahdollisuutta kuin tarttua tilaisuuteen. Tiesin kyllä Heikin olevan maanis-depressiivinen, mutta todellisuus iski yhdessä asuessamme. Hänen piti esimerkiksi hakea kioskilta kiireesti maitoa. Matka edestakaisin olisi kestänyt normaalisti ehkä 15 minuuttia, mutta hän katosi neljäksi tunniksi. Puhelimensa hän oli sulkenut, tarvitsi kuulema omaa aikaa. Jaa-a. Ei kai siinä mitään, mutta meillä oli lapsivieras, jolle olisi tarvittu sitä tuttelia.. Toisen kerran hän katosi kahdeksi päiväksi. Poissaollessani hän saattoi puhelimessa kehua siivonneensa koko päivän. Kuvaili hyvin yksityiskohtaisesti mitä hän oli tehnyt, kuinka oli siivonnut kaapit ja jääkaapin ja.. Takaisin tullessani näin heti, ettei mitään näistä ollut tapahtunut. Joka kerran kun olin poissa, oli myös jotain kadonnut. Ensin videot, sitten tv, lopulta stereot. Heikki oli ostanut meille kihlasormukset, jotka löin vasaralla lyttyyn.
Lähdettyäni sain päättömiä tekstiviestejä, sekä jotain vihjauksia tukastani. Niin, olin vaihtanut väriä, ja käynyt sen jälkeen ehkä kerran ovesta ulkona. Kyttäsikö hän minua ikkunan takana?
Yhä noin vuoden- kahden välein saan häneltä soiton. Hän on ilmoittanut joskus vielä saavansa minut, lupaa rahallista apua. Mutta katoaa taas. Tänä kesänä sitten vihdoin suostuin tapaamiseen, hän lupasi korvata hänen luokseen jääneen varsin arvokkaan omaisuuteni, jonka hän oli myös myynyt. Tapaamispaikalle hän ei saapunut, eikä puhelimeensa saanut yhteyttä. Hänellä on ilmeisestikin tapana ostaa aina uusi prepaid-kortti, kun entisestä puheaika loppuu. Pari viikkoa myöhemmin hän soitti, pahoitteli, ja kertoi joutuneensa sairaalaan matkalla tapaamiseen. Niin juuri, tuon parin tunnin aikana. Aikoi soittaa myöhemmin uudestaan. Sittemmin en ole hänestä kuullut.