En kuolemaksenikaan muista kyseisen kaverin nimeä, joten kutsun häntä Anteroksi. Johtuen siitä, että hänellä on suurikokoinen etelänmatkalta tuotu muotokuva itsestään, jossa hän näyttää enemmän Antero Mertarannalta, kuin Mertaranta itse.
Tapasin Anteron eräässä pohjois-suomalaisessa lähiökapakassa. Hän pelasi yksinään biljardia, joten päätin mennä kaveriksi, vaikken osaakaan pelata. Päättelin, että parempi huono vastustaja, kuin ei ollenkaan.
Joo, olin liian yksin. Niinpä päädyin miehen asunnolle jatkoille, kitsastellen mies tarjosi pyydettäessä yhden viskipaukun, ja aloimme nukkumaan. Anteron piti mennä aamulla töihin.
Jäin asunnolle nukkumaan krapulaani pois, ja iltapäivällä Antero tuli töistä. Hän totesi "Yhäkö sä täällä makaat", ja painui tiskaamaan. Laahustin keittiöön, ja katsoin miehen vihaista harjanpyörittelyä. Antero virkkoi: "Mä olen vähän sitä mieltä, että meillä on liikaa ikäeroa. Kymmenen vuotta on aika paljon."
Lähdin, eikä Antero virkkanut enää sanaakaan.
Myöhemmin tapasin Anteron uudestaan kuppilassa. Hän pahoitteli, että oli ollut niin törkeä, häntä kuulema suututti se, etten ollut EDES tiskannut hänen tiskejään, vaikka olin päivän siellä ollut. Huoh. Totesin, etten mä passaa- mua passataan. Siis hei- ihan oikeesti naiset. Kun tapaatte miehen, tiskaatteko ensitöiksenne hänen kuukauden tiskinsä? Mä pidän ainakin ihan periaatteena, etten esitä olevani joku talousihme, kun en sitä ole. Hyvä karsia äidin hakijat heti alkuunsa.