Miltei lennossa tulin sitten vaihtaneeksi Olaviin.
Ensivaikutelmani Olavista oli kyllä lähes pelottava, pidin häntä veemäisenä känttynä, mutta hiljalleen aloin mukamas nähdä huumoria aina vakavan naaman takana. Aloimme käydä julkista kirjeenvaihtoa työpaikan kahvihuoneen muistivihkossa. Huomasin Olavin ihastuneen, mikä hiveli itsetuntoani, vaikkei mikään komistus kyseessä ollutkaan, vaan kymmenen vuotta itseäni vanhempi, ylipainoinen mies. Eihän muhun kukaan koskaan ollut ihastunut. Vaikka parisuhteessa olin ollutkin, olin silti kulkenut ravintoloissakin yksin, eikä kukaan koskaan edes lähestynyt, niin että olisin joutunut pakkeja jakelemaan.
Nyt jälkiviisaana voin vain todeta, että olisi pitänyt juosta karkuun -ja lujaa- jo tuolloin. Entisistä tyttöystävistä ja eron syistä kysellessäni sain vastauksen, että viimeisin oli esittänyt eron syyksi klassisen "sä olet mulle aivan liian hyvä". Ja tämä mies oli uskonut...
Myöskin mamma näytteli miehen elämässä liian suurta osaa. Mies asui noin kahdensadan metrin päässä äidistään, joka laittoi miehelle ruoat, hoiti kauppa-asiat, pesi pyykit ja siivosi miehen asunnon. Joskus oli hiukan kiusallinen olo sohvalla nyhjätessä, kun tuima-ilmeinen mamma katseli valokuvasta kirjahyllyn keskellä.
Yhteen sitä kuitenkin mentiin, ja alkoi miehen koulutus. Voi kun sille oli kaupassa käyminen vaikeaa. Ja ruokavaliokin oli niin rajoittunut, mamman voissa paistetut maivat kyllä kelpasivat. Yritin kai saada miestä hiukan laihtumaan. Siitäkin myöhemmin miehen sukulaiset minua syyttivät, raukka parka on niin laihtunutkin..
Kaikki tekemiseni, tekemättä jättämiseni, sekä "omituiset tapani" tämä mies raportoi sukulaisilleen, ja minun sukulaisilleni, kuka nyt vain kuunteli. Ja miehen suku hyökkäsi kimppuuni, enhän ollut kultapojulle tarpeeksi hyvä. Kävimme myös pariterapiassa, kerran terapeutti kertoi miehen siskon soittaneen hänelle ja yrittäneen udella asioita, ja suorastaan suuttuneen, kun terapeutti oli sanonut, ettei hän kerro luottamuksellisista asioista. Mieheltä sitten kysyi, että mitä mieltä hän on siitä, että hänen sukulaisensa ajattelevat ettei hän osaa hoitaa omia asioitaan. Mies vain totesi, että ehkei hän sitten osaa.
Kun Olavi sitten ilmoitti, ettei hän aio olla kanssani, jollen muutu, päättelin että tämäpä on sitten selvä juttu, enhän minä voinut taata, että muuttuisin.